Otsikkokuva
Etusivu Esittely Aslak Figo Kuulumisia
Näyttelyt
 
07.-08.10.2006
URK, Vantaa
20.08.2006
RUROK, Vantaa
29.-30.07.2006
SUROK, Helsinki
02.04.2006
RUROK, Helsinki
07.01.2006
SUROK, Helsinki
29.10.2005
SUROK, Järvenpää
Fabio Brambilla, 29.10.2005 SUROK.
Pia Nyman, 20.8.2006, RUROK.
Albert Kurkowski, 8.10.2006 URK.
Kristiina Rautio, 28.1.2007 SUROK.
Fabio Brambilla (Italia)
Pia Nyman (Suomi)
Albert Kurkowski (Puola)
Kristiina Rautio (Suomi)

Päivitetty 19.06.2007 3:37

Muutama sananen kissanäyttelytoiminnasta
Kuvat: © Tytti Kettunen 2005-2007

Eräs ystäväni sanoi kerran, että kun nainen täyttää neljäkymmentä, hän joko vaihtaa miestä, työpaikkaa tai aloittaa uuden harrastuksen. Täyttäessäni nuo maagiset neljäkymmentä vuotta, muistin ystäväni sanat. Ongelman ydin oli vain siinä, ettei minulla ollut miestä, jonka olisin voinut vaihtaa uuteen ja sitten kun vielä pidän ihan oikeasti nykyisestä työstäni, kolmesta vaihtoehdosta jäi jäljelle enää uuden harrastuksen hankkiminen.

Koska en ole ikinä tuntenut mitään vetoa extreme-lajeihin, mieleeni ei tullut kokeilla esimerkiksi vuorikiipeilyä tai base-hyppyä. Lisäksi kun minulla on vielä peukalo keskellä kämmentä, en viitsinyt hakeutua pitsinnypläys- tai puutyökursseille, vaikka muuten ihailenkin ihmisiä, jotka pystyvät luomaan käsillään upeita puu- tai käsitöitä.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen annoin lopulta periksi sisäiselle kissalleni ja päätin hankkia elämäni ensimmäisen rotukissan. Alunperin tarkoituksena oli hankkia vain yksi kissa, mutta ei yhtä ilman toista ja huomasin olevani yhden siperiankissan sijasta kahden siperiankissan ikionnellinen omistaja.

Figon ja Aslakin astuttua elämääni ajauduin melkein kuin varkain kissanäyttelymaailman mystisiin saloihin ja osallistuin elämäni ensimmäiseen kissanäyttelyyn 29. lokakuuta 2005.

Vaikka olemme osallistuneet Figon ja Aslakin kanssa useampaan eri kissanäyttelyyn ja pojat ovat menestyneet niissä kohtuullisen hyvin, kissanäyttelyt herättävät minussa edelleen hieman ristiriitaisia tunteita. Toisaalta kissanäyttelyt ovat hyviä paikkoja tavata samanhenkisiä kissoihin hurahtaneita ihmisiä, mutta olen huomannut niiden herättävän myös voimakkaan kilpailuvietin. Voinen rehellisesti tunnustaa näin julkisesti, että olen itsekin antanut joitakin kertoja periksi normaalisti piilevänä pysytellelleelle kilpailuvietilleni enkä pitänyt ollenkaan siitä tunteesta.

Olenkin tehnyt sellaisen periaatteellisen päätöksen, että viimeistään siinä vaiheessa, kun tapaan itseni suunnitelemasta kissanäyttelytuomarin kierittämistä tervassa ja höyhenissä, koska en pitänyt hänen tekemän arvostelun lopputuloksesta, minun on aika heittää pyyhe kehään ja lopettaa omalta osaltani kissanäyttelyihin osallistuminen.

Kaikki sisältö copyright © Tytti Kettunen, ellei toisin mainita.