Sunnuntaina 9.9.2007
Figon loikka
Kuvat: © Tytti Kettunen 2007

Nautin olohuoneen sohvalla löhöillen kiireettömästä sunnuntaiaamupäivästä. Siinä missä minä tunsin oloni kutakuinkin rentoutuneeksi, niin Figo ja Aslak tuntuivat käyvän ylikierroksilla ja säntäilivät ympäri kämppää toinen toistaansa jahdaten. Välillä otettiin pikainen painimatsi, mutta sehän ei ole mitään uutta, kun talossa on kaksi nuorta energistä kollinketaletta.

Sitä se on ollut aina, välillä painitaan melkein verissä päin ja seuraavana hetkenä sitä ollaan taas ylimmät kaverukset keskenään, nuollaan puhtaiksi toistensa päät ja korvantaustat ja nukutaan kylki kylkeään vastaan, kunnes sama rumba alkaa uudestaan alusta.

Kaiken sen keskinäisen riehumisen keskellä, minun siinä sohvalla löhötessäni, Figo ilmestyi ylllättäen, palava ellei suorastaan kiihkoinen katse silmissään, sohvan selkänojalle ja teki siitä melkein puolentoista metrin pituisen ilmahypyn vastakkaisella seinällä olevan ryijyn vasempaan yläkulmaan ja rysähti sitten takaisin lattialle.

En tiedä, mikä ihme sen loikan tarkoitus oli, mutta minä ainakin säikähdin pahanpäiväisesti ja pelkäsin Figon satuttaneen itsensä pudotessaan takaisin lattialle. Kun sitten selvisi, ettei Figo ollut satuttanut itseään, aloin harmitella itsekseni (miten tunteetonta ja itsekästä, joku ehkä ajattelee), ettei minulla ollut Figon ilmaloikan aikana kameraa lähettyvillä, sillä tuosta tempusta olisi voinut saada aivan mahtavan "action"-kuvan.

Figo tuntuu muutenkin olevan erityisen mieltynyt pitkiin näyttäviin loikkauksiin, sillä jos Figon kanssa leikkii esimerkiksi huiskulla, se loikkii ja pomppii kuin vieteriukko hiuskan perässä. Joskus Figo saattaa tehdä jopa ilmavoltteja, kun se innostuu jostain leikistä.

Välillä ei voi muuta kuin vain ihmetellä, miten energisiä minun karvaiset nelijalkaiset poikakullat ovat. Olenkin joskus leikitellyt sellaisella ajatuksella, että minun pitäisi palkata joku vähän nuorempi kaksijalkainen Figon ja Aslakin leikittäjäksi. Joku sellainen, jolla riittäisi energiaa ja intoa riehua useampi tunti Figon ja Aslakin kanssa.

Meillä kävi viime lauantaina (1.9.2007) kylässä entinen koulutoverini yhdeksänvuotiaan tyttärensä kanssa. Koska itselläni ei ole lapsia, en voinut muuta kuin vain ihmetellä, miten energisiä tuon ikäiset lapset voivat olla, sillä paljoakaan liioittelematta koulukaverini tytär jaksoi leikkiä Figon ja Aslakin kanssa ainakin tuollaiset kolme tuntia yhteenmenoa. Harvoin ovat pojat saaneet nauttia tämän kaltaisesta leikkimis- ja riehumissessiosta, mistä he saivat nauttia koulutoverini tyttären johdolla. Kun koulutoverini ja hänen tyttärensä lähtivät kotiin, poitsut olivat aivan sipissä ja nukkuivat kerrankin yönsä kaikessa rauhassa sitä ilman jokailtaista jahtaamis- ja painileikkiään.