Otsikkokuva
Etusivu  
23.11.2007
Kuka pelkää
mustaa kissaa...
09.09.2007
Figon loikka
09.09.2007
Jälleennäkeminen
27.06.2007
Kun mieleen
tulee muistoja...
26.06.2007
Kesäbikineissä
01.11.2006
Figo vieraili Lemmikki 2006 -messuilla
19.08.2006
Enemmän avointa asennetta...
11.08.2006
Parvekkeen uusi turvaverkko
11.08.2006
Vielä on kesää jäljellä...
02.07.2006
Kun kissanäyttely-paniikki yllättää
20.06.2006
Tasapainoilua parvekkeen kaiteella
28.05.2006
Kevätilmaa haistelemassa
26.05.2006
Eläinlääkärissä
Otto 1994-2002
Otto 1994-2002
Söpö 1980-1995
Söpö 1980-1995
Pelle 1978-1994
Pelle 1978-1994
Turri 1972-1989

Keskiviikkona 27.6.2007
Kun mieleen tulee muistoja...

Suuri oli jälleennäkemisen riemu, kun veljekset Aslak ja Otto tapasivat toisensa sitten pentuaikojen vantaalaisen lähiön nurmikentällä juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltana. Tai niin sitä olisi ainakin toivonut, mutta kissojen suhteen eivät pädet samat säännöt kuin esimerkiksi koirien tai ihmisten suhteen.

Otto kyllä yritti kovasti hieroa tuttavuutta Aslakin kanssa, mutta mitä meidän poika tekikään! Mokoma kollinketale sähisi ja murisi joka kerta, kun Otto yritti tehdä tuttavuutta sen kanssa. En ollut aikaisemmin edes tiennyt, että meidän rauhallinen ja hillitty käytöksinen näyttelytoivomme osaa edes murista. Ehkäpä Aslak pelkäsi Ottoa, joka on kuitenkin jonkun verran isompi ja rotevampi kuin mitä meidän herkkäsieluinen runopoika on.

Oli Aslakin käytökseen syy mikä tahansa, niin kun ajattelen sen vihamielistä suhtautumista Otto-veljeään kohtaan, minun on ehkä syytä unohtaa haaveet kolmannen kissan hankkimisesta, josta olen alkanut haaveilemaan salaa mielessäni joka kerta, kun käyn katsomassa internet-sivuilla esiteltyjä uusia siperiankissapentueita.

Joskus nuorena tyttönä minulla on ollut samanaikaisesti kolme kissaa (Turri, Pelle ja Söpö), mutta valitettavasti tuon kolmikon välit eivät ikinä lämmenneet kuin korkeintaan toistensa sietämiseen saakka.

Turri oli kaunis ja sirorakenteinen puolipitkäkarvainen narttukissa, jolla oli kauniit smaragdinvihreät silmät ja hieno puuhkahäntä. Pelle puolestaan oli hieno frakkipukuinen, mustavalkoinen poikakissa, jolla oli puhtaanvalkoiset hansikkaat. Söpö oli herkkäpiirteinen harmaaraidallinen kissa, jolla oli aivan fantastisen ihana ja kiltti luonne.

Ennen Aslakia ja Figoa minulla oli vielä Otto-niminen turkkilaista van-kissaa väritykseltään muistuttava kissa. Valitettavasti vain Otto jouduttiin lopettamaan ennen kuin se ehti täyttää edes kahdeksaa vuotta, kun sillä todettiin kasvain sen sisäelimissä. Otto oli iso komea, luonteeltaan hieman arvaamaton, kahdeksankiloinen kolli.

Vaikka jokainen hyvästijättö rakkaalle lemmikille tuntuu raastavan sydämen vereslihalle, niin ehkä aikanaan Oton kuolema tuntui pahimmalta, koska kyseessä oli vielä suhteellisen nuori kissa. Turrin, Pellen ja Söpön sain kuitenkin pitää luonani 15-17 vuotta ennen kuin jouduin luopumaan heistä, Otto sen sijaan ei ollut vielä ehtinyt täyttää edes kahdeksaa vuotta, kun jouduin hyvästelemään sen.

Vaikka nyt heinäkuussa Oton kuolemasta tulee kuluneeksi jo viisi vuotta ja minulla on tällä hetkellä kaksi aivan ihanaa ja energistä kissaa, niin minulle meinaa tulla itku, kun muistelen Ottoa viimeisiä hetkiä. Miten reipas Otto yritti olla, vaikka se oli vakavasti sairas.

Kaikki sisältö copyright © Tytti Kettunen, ellei toisin mainita.