Sunnuntaina 2.7.2006
Kun kissanäyttely-paniikki yllättää
Kuvat: © Tytti Kettunen 2006

Kaikki alkoi siitä, kun olimme menneet uusimaan poikien pakolliset rokotukset. Saavuimme hyvissä ajoissa eläinlääkärille vastaanotolle ja vuoroamme odotellessa lueskelin Kissafani-lehden artikkelia, mikä käsitteli suhteellisen laajasti SUROKin heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pidettävää kansainvälistä kissanäyttelyä, jonne mekin olimme menossa Figon ja Aslakin kanssa.

Palattuamme eläinlääkäriltä takaisin kotiin aloin miettiä uudestaan SUROKin heinäkuun suurnäyttelyä. Olin ilmoittanut Figon ja Aslakin ko. näyttelyyn molemmiksi päiviksi enkä ollut antanut asian vaivata sen enempää mieltäni. En tiedä, minkä sen lopulta laukaisi, Kissafani-lehden artikkeli vai omat ajatukseni, mutta joka tapauksessa se iski yhtä salakavalasti kuin kesäflunssa; nimittäin "kissanäyttely-paniikki", minkä seurauksena aloin ensimmäistä kertaa epäillä Figon ja Aslakin realistisia menestymismahdollisuuksia mittasuhteiltaan noin valtavassa kansainvälisessä kissanäyttelyssä.

Ensinnäkin... Mitkä olisivat Figon ja Aslakin valttikortit? Ei ainakaan massiivinen ulkonäkö, sillä kumpaakaan poikaa ei voi sanoa tällä hetkellä kovinkaan massiiviseksi. Sopusuhtaisiksi ehkä, mutta riittääkö se tuleviin koitoksiin SUROKin näyttelyssä, missä"rotukissamaailman eliitti esittäytyy" ja jossa tuomareitakin on "seitsemästä maasta".

Entä millaisen vastuksen 4,7 kiloa painava Aslak pysty antamaan samassa avoimessa luokassa kilpaileville isompikokoisille kolleille, jotka ovat jo ehkä yksitoistakuukautisina painaneet 5-6 kiloa? Riippuu paljolti tuomarista olisi lähempänä oikeata vastausta kuin mikään muu selitys...

Entä mitä mahdollisuuksia Figolla on pärjätä omassa luokassaan kaikkien niiden turkkia ja massaa kasvattaneiden kastraatioiden keskellä, kun Figo itse muistuttaa tällä hetkellä enemmän keskenkasvuista honkkelivartaloista kissanuorukaista kuin aikuista kissaa aivan kuin Figo olisi käymässä uudestaan läpi ”puberteetti-ikäänsä”.

Miten yleistä kastraation yhteydessä on se, että painon nousun sijasta kastroidun kissan paino laskee niin kuin on tapahtunut meidän Figo-pojan tapauksessa. Eikö siinä olisi pitänyt käydä ihan päinvastoin? Tosin painonpudotus ei ole yhtään hidastanut Figon tahtia, päinvastoin, ruoka maistuu ja hän on yhtä vilkkaan utelias kuin mitä hän on ollut pennusta saakka, mutta kun aikaisemmin Figo oli Aslakia aina tuollaiset 200-300 grammaa painokehityksessä edellä niin tällä hetkellä eroa ei ole kuin tuollaiset vaivaiset 20-30 grammaa. Onko Aslak siis ottamassa kehityksessä Figoa kiinni vai mistä oikein on kysymys!

Mitä enemmän ajattelen SUROKin näyttelyä, sitä epävarmemmaksi tunnen oloni ja minun on pakko kysyä itseltäni, olenko tehnyt oikean ratkaisun ilmoittaessani Figon ja Aslakin tähän näyttelyyn. Ovatko pojat valmiita kilpailemaan "rotukissamaailman eliitin" kanssa vai olisiko minun pitänyt ilmoittaa pojat vasta lokakuun alussa pidettävään URKin kissanäyttelyyn?

Onko Aslak tällä hetkellä valmis ottamaan vastaan haasteen ja aloittamaan kilpailemisen avoimessa luokassa tasavertaisesti muiden kollien kanssa? Vai olisiko minun sittenkin pitänyt odottaa vielä ainakin puolivuotta, jotta hän olisi voinut kasvaa ja kehittyä kaikessa rauhassa.

Entäpä Figo sitten? Miten hänen käy honkkelivartaloineen kastraattien joukossa? Nolataanko pikkupantterini julkisesti alta aikayksikön, koska en antanut Figon kasvattaa itselleen kaikessa rauhassa kastraatin turkkia ja massaa?