Sunnuntai 28.5.2006
Kevätilmaa haistelemassa
kuvat: © Tytti Kettunen 2006

Lienekö inspiraation lähteenä ollut kaunis keväinen päivä, mutta olin saanut päähäni loistavan kuningasajatuksen valokuvata Aslak valkovuokkojen keskellä. Visualisoin jo mielessäni, miten kauniilta Aslakin sinitiikerikuvioinen turkki näyttäisi valkovuokkojen keskellä auringonsäteiden siivilöityessä metsän puiden lomitse maahan.

Mutta... mutta se, mikä minun mielestä vaikutti loistoajatukselta, se ei ollut välttämättä sitä Aslakin mielestä, sillä kun olimme päässeet sen kanssa ulos, se olisi palannut kaikkein mieluiten takaisin sisään eikä puhettakaan yhteistyöhalukkuudesta. Jotta olisin voinut toteuttaa mielessäni kajastavat valokuvausvisiot, veljeni oli kannettava ulkoiluun poikkeuksellisen nihkeästi suhtautuva Aslak valitsemilleni kuvauspaikoille.

Ensiksi suuntasimme kukkivalle tuomelle ja pyysin veljeäni nostamaan Aslakin tuomen alimmalle oksalle. Hän teki työtä käskettyä, mutta Aslak oli sitä mieltä, ettei sitä huvittanut istuskella suloisen näköisenä tuomen oksalla.

Kun siitä ei sitten lopulta tullut yhtään mitään, ajattelin kokeilla ottaa Aslakista sellaisen valokuvan, missä se istuisi rehvakkaan kollimaisesti maassa ja tuomen valkeat kukat näkyisivät Aslakin taustalla. Istumaan Aslak kyllä suostui, mutta kun sen olisi pitänyt katsoa suoraan kameraan, sen katsoi aivan toisaalle, vaikka olin ottanut mukaani yhden sen lempileluista, jota heiluttelin pääni ja kameran yläpuolella.

Normaalisti tällainen huiskulla härnääminen on loistava tapa herättää Aslakin huomio, mutta tällä kertaa se oli itsepintaisesti päättänyt olla välittämättä moisesta tempusta ja käänteli välinpitämättömän näköisenä päätään poispäin kamerasta.

Seuraavaksi veljeni kantoi (Aslak kieltäytyi edelleen itsepäisesti kävelemästä itse) Aslakin talomme takana olevaan pieneen metsikköön, missä valkovuokot vielä kukkivat.

Ennen valkovuokkoja ajattelin yrittää ottaa Aslakista muutaman kuvan, kun hän seisoisi uljaana kuin kissakuningas kannon päällä ja katsoisi itsetietoisesti jonnekin kaukaisuuteen, mutta niin kuin varmasti jokainen kissanomistaja tietää sen; kissa tekee juuri sitä, mitä se itse haluaa tehdä eikä kuuntele, mitä joku toinen haluaa sen tekevän.

Kuva kissakuninkaasta uljaassa asennossa kannon päällä, itsetietoinen katse jonnekin kaukaisuuteen luotuna jäi lopulta elämään vain minun mielessä.

Viimein tajusin antaa periksi, mutta ennen kuin palasimme takaisin sisään, otin Aslakista muutaman valokuvan sen omilla ehdoilla ja päätin, että sai olla viimeinen kerta, kun yritän tietoisesti ohjata kissaa valokuvaustilanteissa.