Perjantai 26.5.2006
Eläinlääkärissä
Kuva: © Tytti Kettunen 2006

Vihdoin koitti sekin päivä Figolle, kun se jouduttiin kastroimaan. Vaikka tiesin sen olevan edessä ennemmin tai myöhemmin, niin siitä huolimatta minusta tuntui kuin olisin pettänyt pikkuystäväni ja asettanut sen näin julmalla tavalla epätasa-arvoiseen suhteessa veljeensä Aslakiin.

Olin varannut eläinlääkäriajan kello 10.45, ja koska eläinlääkärin vastaanotto sijaitsi Helsingissä, jouduin turvautumaan velipojan apuun, jotta ehtisimme ajoissa eläinlääkärin vastaanotolle. Automatka sujui rattoisasti ja pojat olivat kiltisti kantokoreissaan. Oli helatorstain jälkeinen perjantai ja Helsinki oli valmistautunut pitämään massiivisen yleisötapahtuman Kauppatorilla Lordin historiallisen euroviisuvoiton kunniaksi. Meillä ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä ihmettelemään juhlallisuuksien valmisteluja vaan ajoimme suorinta tietä eläinlääkärille.

Kun pojat oli sisäänkirjattu eläinlääkärille ja olimme saaneet rahdattua kissankorit toimenpidehuoneen puolelle. Siellä kirjattiin ylös, mitä varten olimme tulleet sinne ja lääkäri tiedusteli, oliko Figolla jo ilmennyt "häiriökäyttäytymistä". Kerroin Figon pissineen pari kolme kertaa sängylleni, kerran kuivausrumpuun ja repulle sekä joidenkin vanhojen vaatekappaleiden päälle. Kun lääkäri nosti Figon pois kantokorista, hän kehui Figon hienoa mustaa turkkia. Seuraavaksi poitsu sai piikin lonkkaan, pää turvallisesti minun kainalossa.

Seuraavana oli vuorossa Aslak ja ennen kuin lääkäri pisti piikin Aslakin lonkkaan, hän tarkisti ensiksi Aslakin kivekset, minkä jälkeen hän tutki Aslakin hampaat. Tuntui vähän nololta tuoda niin nuori kissa hammaskiven poistoon, mutta kun Aslak ei suostu syömään mitään raksuja. Pentuna se vielä söi niitä, mutta lopetti sitten yllättäen jossain vaiheessa, joten ongelmia hampaiden kanssa on varmasti tiedossa vastaisuudessakin ellen keksi jotain kuningasajatusta, miten saisin Aslakin hampaat pysymään kunnossa. Kissan hammaskiven poisto käy meinaan pitemmän päälle aika kalliiksi...

Molemmat pojat myös mikrosirutettiin ja eläinlääkäri totesi Aslakin kivesten laskeutuneen ja kehittyneen normaalisti.

En tiedä, mitä odotin, mutta kun kysyin lääkäriltä, milloin voin hakea pojat, olin hieman yllättynyt, kun hän puhui jostain kolmesta tunnista. Kolme tuntia, miten hi...ssa, ajattelin, saan kulutettua kolme tuntia. Se oli liian lyhyt aika, viitsiäkseni palata takaisin Vantaalle ja liian pitkä aika istua jossain kuppilassa. Lopulta ehdotin veljelleni, että kävisimme hakemassa pojille ruokaa Herttoniemen Mustista ja Mirristä, minkä jälkeen menisimme syömään Itäkeskukseen.

Ollessamme palailemassa takaisin eläinlääkärin luokse, broidi huomasi yllättäen, että auton laturi oli mennyt rikki ja jäljellä olevalla energiamäärällä ehkä ehtisimme ajaa takaisin Vantaalle ja hakea sieltä toisen auton. Laturi oli mennyt ilmeisesti rikki siinä vaiheessa, kun olimme törmänneet menomatkalla itsemurhaiskun tehneeseen lintuun.

Loppujen lopuksi olimme hakemassa poikia lääkäristä melkein puolitoista tuntia myöhemmin kuin alunperin oli ollut tarkoitus, mutta ehkä se oli ihan hyvä, sillä pojat alkoivat olla melkein hereillä narkoosin jäljiltä. Kotiin päästyämme annoin heti ensimmäisenä pojille vähän ruokaa ja näki, etteivät kaverukset olleet syöneet mitään moneen tuntiin, sillä harvoin kummankaan ruokakippo tyhjenee siihen tahtiin kuin mitä ne nyt tyhjenivät.